Ylimaakunnalliset teemahankkeet (TL 5)

Toimintalinja 5 on voimassa koko Etelä-Suomen alueella. Toimintalinjan rahoitus kohdistetaan ylimaakunnallisiin teemahankkeisiin. Rahoitettavissa hankkeissa tulee olla mukana useampi kuin yksi maakunta ja hankkeilla on usein myös vahva kansainvälinen kytkentä. Toimintalinjan 5 hankkeilla vahvistetaan eteläsuomalaisten osaamiskeskitty-mien kilpailukykyä edistämällä niiden verkostoitumista keskenään, kansallisesti sekä kansainvälisesti.

 

Tuettava toiminta

 

80% toimintalinjan 5 kehittämispanoksesta suunnataan Etelä-Suomen osaamiskeskit-tymien kehittämistä tukeviin teemoihin. Kehittämisen kohteena voivat olla esimerkiksi ympäristöön, teknologiaan, hyvinvointiin, logistiikkaan, materiaaleihin ja rakentamiseen sekä elinkeinoelämän ja julkisen sektorin verkostoitumiseen tähtäävät teemat.

 

Etelä-Suomen osaamisklusterit/-osaamiskeskittymät

 

Terveyden bioklusteri

Matkailu ja elämystuotanto

Asuminen

Hyvinvointipalvelut

Hyvinvointiklusteri

Nano- ja mikrojärjestelmät ja tulevaisuuden materiaalit

Teollinen nanoklusteri

ATM-O ilmakehäosaaminen

Terveellisyys & turvallisuus päivittäisen ruuan kilpailutekijänä

Elintarvikeklusteri- ja ravitsemusklusteri

Meriklusteri

Toimitusketjujen klusteri

Ympäristöteknologiaklusteri

Bioenergiatuotannon klusteri

Tulevaisuuden innovatiiviset metallituotteet

Osaamisintensiivisen liike-elämän palvelut
Muotoilu

Jokapaikan tietotekniikka
Ohjelmistoliiketoiminta

Älykkäät koneet

Forest Industry Future
Uudistuva metsäklusteri

 

Digitaaliset sisällöt

Puutuote- ja metsäteknologiaklusteri
Habit- sisustusalan klusteri


Lisäksi 20% toimintalinjan 5 rahoituksesta suunnataan muita käynnissä olevia ohjelmia tukeviin, erityisesti kansainvälisiin toimintoihin.

 

Mahdolliset tuen hakijat

-

seudulliset kehittämisyhtiöt ja kulttuurilaitokset

-

ammattikorkeakoulut ja yliopisto

-

osaamiskeskukset/ -keskittymät

-

tutkimuslaitokset

-

kunnat, kuntayhtymät

  

Rahoituksen jakautuminen teemoittain 31.12.2010

Toimintalinja 5 rahoitusta on sidottu 31.12.2010 mennessä yhteensä 34 925 353 euroa.

  

 

 

 

powered by eMedia