De minimis -asetuksen soveltaminen EAKR -hankkeissa
De minimis -asetuksen soveltaminen EAKR -hankkeissa, joissa tukea kohdentuu taloudellisille toimijoille (esim. yrityksille) / Komission asetus (EY) N:o 1998/2006 (15.12.2006) perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen eli de minimis -tuki
De minimis -tuen raportointi EAKR -teemahankkeissa
Hankkeessa tuensaajilla on seuranta- ja raportointivastuu yrityksille hankkeesta mahdollisesti kanavoituvasta tuen määrästä, kun rahoituspäätös on tehty EY:n valtiontukisäännösten mukaan ns. de minimis -ehdoin. Seuranta-, raportointi- ja ilmoitusvelvollisuus koskee teemahankkeissa jokaista osatoteuttajaa toteuttamansa osahankkeen osalta ja koko yhteishankkeen osalta velvoite on yhteishankkeen hallinnoijalla. Valtiontukisääntöjen noudattamatta jättäminen voi johtaa takaisinperintään.
Valtiontukisäännöissä yritys -käsite ei ole sidottu yhtiömuotoon, vaan yrityksillä tarkoitetaan kaikkia taloudellista toimintaa harjoittavia yksiköitä niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta.
Hankkeen kautta yrityksille kanavoituvan tuen suuruus varmistuu vasta, kun hankkeen toteutuneet kustannukset ovat tiedossa, lopullisesti hankkeen viimeisen maksatushakemuksen yhteydessä. Päijät-Hämeen liitto, EU-yksikkö edellyttää todellisiin toteutuneisiin kustannuksiin ja yrityksen suorittamiin maksuihin perustuvan julkisen tuen määrän raportoimista yrityskohtaisesti teemahankkeissa vuosittain (kalenterivuodelta) vuoden viimeisen maksatushakemuksen liitteenä ja koko hankkeen kestoajalta loppumaksatuksen liitteenä. Hallinnoijan ilmoittamien tietojen tulee perustua osatoteuttajilta saatuihin kirjallisiin ja allekirjoitettuihin selvityksiin osahankkeissa toteutuneesta yrityskohtaisista de minimis - tuista.
Jokaiselle yritykselle erikseen on ilmoitettava kirjallisesti yrityksen saama lopullinen tuen määrä ja että tuki on de minimis -ehdoin myönnettyä tukea sekä mainittava asetuksen täydellinen nimi. Teemahankkeissa hallinnoija vastaa keskitetysti de minimis -tukea koskevasta ilmoittamisesta yrityskohtaisesti koko yhteishankkeen osalta, kun lopulliset hyväksytyt kustannukset on maksatuspäätöksillä vahvistettu.
De minimis -tuen laskeminen
Toteuttajien on säilytettävä kaikki selvitykset, laskelmat yms. asiakirjat niistä perusteista, joiden mukaan yrityskohtainen tuen määrä on laskettu. Selvitysten perusteella de minimis -tuen laskennassa raportoidut kustannukset on voitava jäljittää ja osoittaa tuensaajan kirjanpidosta tositekohtaisesti (aukoton jäljitysketju). Kaikki yksittäistä de minimis -tukea koskevat asiakirjat on säilytettävä vähintään 10 vuotta tuen myöntämispäivästä (tuen myöntämispäivä = hankkeen aloituspäivämäärä).
Yrityskohtaisen tuen määrä on projektin aikana yritykseen kohdistuvan kehittämistyön toteutuneet kustannukset, joista vähennetään yrityksen/organisaation maksamat rahoitusosuudet. Useimmiten esim. kehittämishankkeessa myönnetty rahoitus ei kokonaisuudessaan ole de minimis - säännöksen mukaista tukea (mm. hankkeen koordinointiin ja hallinnointiin myönnetty tuki).
Laskennassa huomioidaan hankkeessa syntyneet kustannukset, jotka ovat suoraan yritykseen kohdistuvia esim. palvelujen ostot (asiantuntijapalvelut), konsultointi (ml. projektihenkilöstön yrityskohtaiseen konsultointiin käyttämää aikaa vastaavat palkkakustannukset ja vastaavat matka-kulut), ulkopuolisten asiantuntijoiden/konsulttien palkkiot ja matkakulut, tila- ja laitevuokrat ja muut kustannukset.
Laskennassa ei siis huomioida kaikkia hankkeessa syntyneitä kustannuksia ts. hankkeen yleistä/normaalia toimintaa koskevat kustannukset (esim. hankehallinnoinnin kustannukset) eivät ole de minimis -tuen laskennassa huomioitavia kustannuksia.
Toteuttaja määrittelee hankkeessa toteutettujen toimenpiteiden kautta sen, missä suhteessa syntyneitä kustannuksia jaetaan mahdollisesti useiden yritysten kesken ja/tai mitkä syntyneet kustannukset kohdistuvat mahdollisesti yhteen yksittäiseen yritykseen.
Osatoteuttajat laativat ja toimittavat hallinnoijalle
Osatoteuttajat toimittavat hallinnoijalle kirjallisen allekirjoitetun selvityksen osahankkeessa toteutuneesta yrityskohtaisesta de minimis -tuen määrästä ja projektin kirjanpitoon perustuvat (tosite-kohtaiset) laskelmat tuen laskennasta. Laskelmien tulee perustua todellisiin toteutuneisiin kustannuksiin ja yrityksen suorittamiin maksuihin. De minimis -tuen määrä tulee käydä ilmi yrityskohtaisesti ja selvityksessä tulee olla seuraavat tiedot:
* Yhteishankkeen nimi ja projektikoodi
* Osatoteuttaja: nimi, yhteystiedot ja y-tunnus
* Yrityksen tiedot: nimi, yhteystiedot ja y-tunnus
* De minimis -tuen määrä yrityskohtaisesti kalenterivuosittain eriteltynä
* Selvitys tulee päivätä ja allekirjoittaa. Allekirjoittaja vakuuttaa antamansa tiedot oikeiksi.
* Selvityksen liitteenä toimitetaan laskelmat yrityskohtaiset de minimis -tuen laskennasta
Hallinnoija laatii ja toimittaa Päijät-Hämeen liitolle, EU-yksikölle
Hallinnoija kokoaa osatoteuttajien selvitysten perusteella yhteenvedon yrityskohtaisesta de minimis -tuen määrästä loppumaksatukseen. De minimis -tuen määrä tulee käydä ilmi yrityskohtaisesti ja selvityksessä tulee olla seuraavat tiedot:
* Yhteishankkeen nimi ja projektikoodi
* Yrityksen tiedot: nimi, yhteystiedot ja y-tunnus
* De minimis -tuen määrä yrityskohtaisesti kalenterivuosittain eriteltynä
* Selvitys tulee päivätä ja allekirjoittaa. Selvityksen allekirjoittaa hallinnoijaorganisaation
virallinen nimenkirjoittaja.
Hallinnoija toimittaa allekirjoitetun yhteenvedon/selvityksen yhteishankkeesta Päijät-Hämeen liittoon, EU-yksikköön yhteishankkeen maksatushakemuksen liitteenä.
Hallinnoija on velvollinen ilmoittamaan jokaiselle yritykselle erikseen kirjallisesti yrityksen saama lopullinen tuen määrä keskitetysti koko yhteishankkeen osalta saatuaan maksatus-hakemusta koskevan maksatuspäätöksen.
Ohjeistusta päivitetään tarvittaessa, mikäli käsittely EU-yksikössä tai hallintoviranomaisen (Työ- ja elin-keinoministeriö) ohjeistukset niin edellyttävät. EU-yksikkö tiedottaa aina erikseen mahdollisista muutoksista.
Lisätietoja EU-yksikön henkilöstöltä
sähköposti: etunimi.sukunimi@paijat-hame.fi
Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Päijät-Hämeen liitto Hämeenkatu 9 PL 50 15111 Lahti FINLAND